Calzone

Siippa vietti tänään vapaapäivää. Jo aamupäivällä sain töihin puhelinsoiton, kun siippa oli alkanut miettiä ruuanlaittoa. Harkitsi pastan tekemistä alusta lähtien.

En innostunut ajatuksesta. Ensinnäkään siippa ei ole koskaan tehnyt pastaa, joten jos sille tielle lähdettäisiin, odotettavissa olisi useampi puhelinsoitto keittiöstä, jossa ihmeteltäisiin, missä meillä on jauhoja, vettä - älä laita vettä, vaan munia - no missä niitä munia sitten on, mitä muuta tarvitaan, miten taikinan saa irti sormista, miten sen saa ohueksi levyksi ja suikaleiksi, miksi se keitettäessä liimautuu yhteen klönttiin. Ja lopulta tuloksena olisi megalomaaninen sotku keittiössä. Neuvoin unohtamaan pastanteon vetoamalla siihen, että se on tosi, tosi vaikeaa.

Seuraava idea oli tehdä pizzaa. Joo, kuulostaa paremmalta, sitä siippa on tehnyt ennenkin. Hetken päästä uusi puhelinsoitto ja tiedustelu, että mitä aineksia pizzapohjaan tulee ja paljonko. Ja onko meillä hiivaa. Huokaisin ja kehotin ostamaan vehnäjauhoja ja hiivaa. Siippa pohdiskeli, paljonko jauhoja tarvitaan taikinaan, josta syntyisi kaksi calzone-pizzaa. Minulla ei ollut aavistustakaan. Siippa mietti edelleen, pitäisikö sitten ehkä tehdä taikina netistä löytyneen reseptin mukaan. Erinomainen ajatus! Teepä niin!

Töistä kotiin tultuani minua kiellettiin nauramasta, kun tulen keittiöön. Kysyin, olisiko sopivampaa itkeä, ja menin tarkastelemaan tilannetta. Pellillä odotti kuin odottikin paistamista vaille valmis calzone ja toinen oli pöydällä siipan miettiessä, miten sen saa siitä irti. En kyllä ymmärrä, miten sillä jauhomäärällä, joka oli pöydälle kaadettu, on mahdollista, että taikina tarttuu alustaan, mutta näköjään sekin on mahdollista.

Muuten keittiössä vallitsi hävityksen kauhistus. Jauhoja tosiaankin oli pöydällä runsaasti. Sen lisäksi pizzan teossa oli tarvittu huomattava määrä kippoja, kuppoja, vateja, lautasia ja erilaisia työkaluja. Ja tietenkin paistinpannu. Huokaisin. Olisin ottanut valokuvankin, mutta siippa kielsi.

Pizzat menivät uuniin, ja komensin siippaa siivouspuuhiin. Sovimme työnjaosta: hän siivoaa jauhot ja minä laitan astiakokoelman tiskikoneeseen. Siinä siivoillessa siippa kertoili saaneensa muutamankin ahaa-elämyksen kokkaillessaan. Ilman jauhoja taikina tarttuu tosi pahasti pöytään. Liian ohueksi kaulittu taikinaa repeilee, kun sitä taittaa ja siirtää. Liika täyte tekee myös calzonen hankalasti käsiteltäväksi. Jep, ihan hyviä huomioita.

Lopputulos oli ihan syötävä, ja annos niin suuri, että pizzaa taidetaan syödä vielä yöpalaksi tänään sekä aamupalaksi ja lounaaksi huomenna.

eroakaikistavelvoitteista.fi

Onpas tuota hiljaiseloa kestänyt, kun on ollut muuta tekemistä hiukan enemmän kuin tarpeeksi. Nyt kuitenkin suivaannuin erinäisistä lukemistani uutisista siinä määrin, että pitää oikein päästä sanomaan asiasta ääneen.


Nämä armeijastaeroajat nimittäin. Ihmiset, jotka saavat äkillisen inspiraation haluta sivariin, kun puolustusvoimat on ilmoittanut ottavansa kaikkiin reserviläisiin yhteyttä.


Mitähän nämä uussivarit kuvittelevat tekevänsä mahdollisen kriisin puhjetessa? Istuvat kaikessa rauhassa kotona? Vaiko peräti lähtevät ulkomaille? Enpä usko.


Kuvitellaanpa, mitä tapahtuu, jos tulee kriisi. Veikkaisin, että ensinnäkin rajat suljetaan, jotta kuka tahansa ei pääse maahan "laillista" tietä. Tuskinpa terveitä, työikäisiä Suomen kansalaisia myöskään noin vain päästetään pois maasta. Tämä koskee paitsi miehiä, ase- tai siviilipalveluksesta riippumatta, myös naisia, jotka eivät ole suorittaneet minkäänlaista palvelusta. Ne, jotka eivät ole asevelvollisia, voidaan velvoittaa osallistumaan yhteiskunnan ylläpitämiseen muunlaisessa palveluksessa.


Sivarit siis on vapautettu asepalveluksesta, ei muista tehtävistä, joita valtiovalta varmasti heille keksii. Tehtävät tuskin ovat samaa luokkaa kuin rauhan aikana siviilipalvelustaan suorittavilla. Make 32 v. ei päädy kirjastoapulaiseksi tai vanhainkotiin mummoja hauskuttamaan. Sen sijaan Make 32 v. saattaa löytää itsensä kaivamasta pommitusten uhreja esille raunioista tai sammuttamasta tulipaloja.


Valitettavasti nykyaikainen sodankäynti on sellaista, että sotaa ei käydä ainoastaan rintamalla. Sota tunkee kaikkialle, jokaisen olohuoneeseen muutenkin kuin telkkariuutisten välityksellä. Sanooko Make 32 v. silloin, että "hei, mä olen sivari, pysykää poissa mun tontilta pommeinenne"?


Muuten olen sitä mieltä. että sivistyneessä yhteiskunnassa rauhan aikana pitää olla mahdollisuus valita varusmiespalveluksen ja siviilipalveluksen väliltä ilman sen kummempia perusteluja. Toivoisin kuitenkin, että aikuisilla ihmisillä olisi hiukan realistisempi näkemys siitä, mitä siviilipalvelus kriisin aikana tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita, kuin mitä erilaisilta kommenttipalstoilta käy ilmi.