Tässä kun on koko mennyt talvi istuttu sisällä, enimmäkseen ruudun ääressä, ajattelin ryhtyä treenaamaan. Ihan omaksi iloksi ja hyvinvoinniksi, ilman sen erityisempiä tavoitteita, kun maratonin juoksemiset ja muut vastaavat hullutukset eivät ole minun heiniäni. Ajattelin asiaa ensimmäisen kerran jo muutamia viikkoja sitten, mutta ajatuksen kehittyminen tekemisen tasolle ottaa oman aikansa.
Tänään sitten kaivoin pyörän varastosta, ensimmäistä kertaa talven jälkeen, pumppusin ilmaa renkaisiin ja muutenkin totesin, että ihan vaikuttaa olevan käyttökunnossa fillari. Suunnittelin, että pyöräilen kuntokeskukseen - juu, sellaisenkin jäseneksi on tullut liityttyä uusi, terveellisempi elämä mielessä - käyn oikein ohjatulla tunnilla liikkumassa ja sitten tietenkin vielä polkaisen kotiin.
Suunnitelmassa oli virhe. Korjaan, useita virheitä.
Kilometrin verran pyörällä sotkettuani aloin muistella, että millainen se reitti onkaan. Pituus viitisen kilometriä eli senhän periaatteessa polkaisee vartissa, mutta sitten se reitin profiili. Pieni alamäki, ylämäkeä, hiukan tasaista, lisää ylämäkeä, tasaista, vielä yksi nyppylä ylöspäin ja sitten lopuksi sata metriä alamäkeä. Ei h******i! P*****e! V***u! V***u! V***u!!!
Niin... Tämä ajatus tuli ensimmäisen kerran mieleeni siinä vaiheessa, kun olin noin puolivälissä puolen kilometrin mittaista, näennäisen loivaa ylämäkeä. Pienin mahdollinen vaihde silmässä ja silti alkoi vauhti hyytyä. Viimeiset parikymmentä metriä talutin pyörää, kun muuhun en pystynyt. Seuraavan kerran jalat ottivat maahan, kun tuli vastaan se lyhyempi ja jyrkempi ylämäki. Vartin kuvitelman matka-ajasta sai unohtaa siinä vaiheessa kun vartti oli kulunut, eikä määränpää edes vielä häämöttänyt horisontissa. Perille vihdoin tultuani olin puolikuollut.
Ehdin perille juuri ennen ohjatun tunnin alkua, joten sinne saikin sitten juosta viimeiset metrit pukuhuoneesta. Ohjelmassa oli pulssinnostoliikuntaa, hyppelyä sinne tänne, ei taukoja. Herran kiitos olin onnistunut valikoimaan vain puolen tunnin rääkin. Silti en ymmärrä, mitä olin ajatellut suunnitellessani pyöräilyn päälle aerobista kuntoliikuntarääkkiä. Järkevä ihminen olisi mennyt suosiolla punttisalin puolelle, jossa saa sentään istua useimmissa laitteissa ja tehdä hommia omaan tahtiin.
Ohjatun rääkin jälkeen olin täysin raato. Raahauduin vapisevin jaloin ja naama punaisena pukuhuoneeseen, jossa havaitsin parikymppisen neitosen vilkuilevan suuntaani selvästikin miettien, pitäisikö tädille soittaa ambulanssi. Kykenin kuitenkin luomaan neitosen suuntaan "I kill you" -katseeni, joka ilmeisesti rauhoitti hänet. Tai ainakin pelotti pois töllistelemästä.
Litran vettä juotuani olin sen verran tointunut, että päätin polkaista kotiin. Kotimatka sentään oli enimmäkseen alamäkeä, joten se sujui ilman pyöräntalutusetappeja. Eikä kotinurkilla onneksi ollut saapuessani edes naapureita ulkona töllistelemässä naamaani, joka oli edelleen melko punertava.
Jaa että minäkö huonokuntoinen? Ilmeisesti sitten. Tai ainakin pitää tehdä järkevämpi suunnitelma suraavaksi liikuntakerraksi.
maanantai 28. huhtikuuta 2014
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Utelukysymyshaaste
Taas on kulunut aikaa hiljaiselolla vaikka kuinka paljon. En vaan ole keksinyt mitään kirjoitettavaa tai ainakaan saanut aikaiseksi tarttua näppikseen, jos joku ajatuksenpuolikas on päässä pyörähtänyt. Pläääh... Ei jaksa eikä kykene eikä huvita. Tulee ihan mieleen eräs prinsessa tornikamarissaan...
Puskissa on nyt kuitenkin rientänyt avuksi ja heittänyt minulle haasteen vastattavaksi. Nyt on siis jokin aihe, josta kirjoittaa.
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut. - Tuossa edellähän se jo tuli tehtyä.
2. ...vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3 jne: Niin pitkälle ei energianpuuska taida tälläkään kerralla riittää, että lähettäisin haastetta eteenpäin. Tästä saa ottaa mukaansa, ken haluaa.
Kysymykset:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Kirjoittaa menestysromaanin, josta tehdään Hollywood-elokuva. Tai sitten ryhtyä salaiseksi agentiksi. Siis jotain erilaista kuin tähän asti, jotain uutta. Aika näyttää, mitä keksin.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin...
Eivät minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni ole mielestäni rohkeuden puutteesta kiinni. Olen joitakin kertoja tehnyt ratkaisun, joka ympäristön mielestä on ollut rohkea ja yllättävä. Mutta se rohkeus...?? En oikein ymmärrä kysymystä. Mitä sitä turhaan miettimään, uskaltaako. Sen kun menee ja tekee ja katsoo, mitä siitä tulee. Ennemminkin ne tekemättä jäävät asiat ovat kiinni viitsimisestä.
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Monenkinlaiset. Joskus ihan omituiset, kun tarkemmin ajattelee. Mutta en minä silti jatkuvasti kyynelehdi, päin vastoin.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Jos nyt puhutaan sellaisesta harrastuksesta, jonka kokeileminen syystä tai toisesta olisi vaikeaa eli ei ole mahdollisuutta vain yksinkertaisesti saapastella johonkin sopivaan tilaisuuteen ja maksaa muutamaa euroa, niin sitten vastaus on ehdottomasti ralliautoilu. Ei siis mikään formulatyyppinen tai muu rata-autoilu, vaan sellaisella henkilöauton näköisellä soratietä pitkin.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
En ottaisi sen takia, että iän myötä ulkonäkö on rapistunut. Sen sijaan voisin harkita kosmeettista kirurgiaa, jos esim. yläluomet alkaisivat roikkua niin, että se haittaisi näköä. Tai jotain muuta vastaavaa, joka liittyisi fyysiseen hyvinvointiin eikä olisi muulla tavalla korjattavissa. Kai sellainenkin periaatteessa kauneusleikkaukseksi lasketaan ainakin osittain. Mielipide ei ole muuttunut vuosien varrella.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Viime aikoina ei ole tainnut olla mitään erityistä korvamatoa, ei ainakaan pitkäaikaista. Enkä kyllä muista, että jonkin tietti kappale olisi aivan erityisesti vaivannut aikaisemminkaan. Jos nyt joku pitää nimetä niin vaikka sitten tämä, ja sekin osittain sen takia, että yritin ymmärtää, mitä siinä sanotaan.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Uusi läppäri tulisi ihan tarpeeseen. Voisin ottaa tällä kerralla vaikka sellaisen omenan kuvalla varustetun. Ja itse asiassa vaihtaa saman tien kännykänkin saman merkkiseen.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Kun nyt vihdoin ja viimein sain sen yhden pitkän projektin valmiiksi, niin tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa opiskella yhtään mitään.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Pitää elää niin, että pystyy elämään itsensä kanssa sovussa. Oman itsen hyväksyminen on perusta siihen, että on sovussa myös ympäristön kanssa.
10. Riitätkö itsellesi?
Pyrin riittämään, vaikka tiedostan, etten ole täydellinen. Mutta ei minun tarvitsekaan olla. Katso myös edellinen vastaus.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Oikeastaan kaikenlainen. Kesällä pihanhoito, ympäri vuoden ruuanlaitto. Käsitöiden kohdalla mieluiten jotain sellaista, joka vaatii taitoa ja keskittymistä ja vaikka myös uuden opettelua.
Puskissa on nyt kuitenkin rientänyt avuksi ja heittänyt minulle haasteen vastattavaksi. Nyt on siis jokin aihe, josta kirjoittaa.
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut. - Tuossa edellähän se jo tuli tehtyä.
2. ...vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3 jne: Niin pitkälle ei energianpuuska taida tälläkään kerralla riittää, että lähettäisin haastetta eteenpäin. Tästä saa ottaa mukaansa, ken haluaa.
Kysymykset:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Kirjoittaa menestysromaanin, josta tehdään Hollywood-elokuva. Tai sitten ryhtyä salaiseksi agentiksi. Siis jotain erilaista kuin tähän asti, jotain uutta. Aika näyttää, mitä keksin.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin...
Eivät minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni ole mielestäni rohkeuden puutteesta kiinni. Olen joitakin kertoja tehnyt ratkaisun, joka ympäristön mielestä on ollut rohkea ja yllättävä. Mutta se rohkeus...?? En oikein ymmärrä kysymystä. Mitä sitä turhaan miettimään, uskaltaako. Sen kun menee ja tekee ja katsoo, mitä siitä tulee. Ennemminkin ne tekemättä jäävät asiat ovat kiinni viitsimisestä.
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Monenkinlaiset. Joskus ihan omituiset, kun tarkemmin ajattelee. Mutta en minä silti jatkuvasti kyynelehdi, päin vastoin.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Jos nyt puhutaan sellaisesta harrastuksesta, jonka kokeileminen syystä tai toisesta olisi vaikeaa eli ei ole mahdollisuutta vain yksinkertaisesti saapastella johonkin sopivaan tilaisuuteen ja maksaa muutamaa euroa, niin sitten vastaus on ehdottomasti ralliautoilu. Ei siis mikään formulatyyppinen tai muu rata-autoilu, vaan sellaisella henkilöauton näköisellä soratietä pitkin.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
En ottaisi sen takia, että iän myötä ulkonäkö on rapistunut. Sen sijaan voisin harkita kosmeettista kirurgiaa, jos esim. yläluomet alkaisivat roikkua niin, että se haittaisi näköä. Tai jotain muuta vastaavaa, joka liittyisi fyysiseen hyvinvointiin eikä olisi muulla tavalla korjattavissa. Kai sellainenkin periaatteessa kauneusleikkaukseksi lasketaan ainakin osittain. Mielipide ei ole muuttunut vuosien varrella.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Viime aikoina ei ole tainnut olla mitään erityistä korvamatoa, ei ainakaan pitkäaikaista. Enkä kyllä muista, että jonkin tietti kappale olisi aivan erityisesti vaivannut aikaisemminkaan. Jos nyt joku pitää nimetä niin vaikka sitten tämä, ja sekin osittain sen takia, että yritin ymmärtää, mitä siinä sanotaan.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Uusi läppäri tulisi ihan tarpeeseen. Voisin ottaa tällä kerralla vaikka sellaisen omenan kuvalla varustetun. Ja itse asiassa vaihtaa saman tien kännykänkin saman merkkiseen.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Kun nyt vihdoin ja viimein sain sen yhden pitkän projektin valmiiksi, niin tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa opiskella yhtään mitään.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Pitää elää niin, että pystyy elämään itsensä kanssa sovussa. Oman itsen hyväksyminen on perusta siihen, että on sovussa myös ympäristön kanssa.
10. Riitätkö itsellesi?
Pyrin riittämään, vaikka tiedostan, etten ole täydellinen. Mutta ei minun tarvitsekaan olla. Katso myös edellinen vastaus.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Oikeastaan kaikenlainen. Kesällä pihanhoito, ympäri vuoden ruuanlaitto. Käsitöiden kohdalla mieluiten jotain sellaista, joka vaatii taitoa ja keskittymistä ja vaikka myös uuden opettelua.
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Miksi mikään ei huvita?
Prinsessa istui makuukamarinsa ikkunalaudalla katsellen ulkona avautuvaa maisemaa. Korkean tornin huipulla olevasta kamarista näkyi kumpuja ja laaksoja silmän kantamattomiin, mutta prinsessa huokasi ikävystyneenä, sillä hän oli katsellut samaa maisemaa niin monta kertaa, että osasi ulkoa jokaisen yksityiskohdan.
Prinsessa piteli toisessa kädessään värttinää, jonka hän oli ottanut esille tarkoituksenaan kehrätä kultalankaa kirjontatyötään varten. Sitten hän oli kuitenkin istahtanut ajatuksissaan ikkunalaudalle ja unohtanut värttinän. Häntä ei huvittanut kehrätä eikä häntä oikeastaan huvittanut tehdä kirjontatyötäkään. Mutta kaikkein vähiten häntä huvitti katsella kumpuilevaa maisemaa, jossa jokainen ruohonkorsi ja puunlehti oli täydellisesti omalla paikallaan.
Kuningattaren mukaan prinsessan piti osata kehrätä ja kirjoa. Muuten saattaisi käydä niin, että prinssi valkoisella ratsullaan jäisi tulematta tähän linnaan ja menisi sen sijaan kosimaan naapurimaan prinsessaa, joka oli maankuulu taidostaan kehrätä ohuen ohutta kultalankaa. Prinsessa huokasi syvään muistaessaan kuningattaren sanat, sillä ajatus prinssistä ikävystytti häntä. Hän ei ollut vielä tähän päivään mennessä tavannut prinssiä, jonka seurassa häntä olisi huvittanut viettää viittä minuuttia kauemmin.
Oveen koputettiin. Prinsessa huokaisi, sillä hän tiesi, että ovella oli palvelustyttö, joka toi hänelle teetä ja leivoksia kuten joka päivä tähän aikaan. Palvelustyttä astui sisään ja asetti teekannun ja kupin sekä leivoslautasen pienelle pöydälle millintarkasti samaan asentoon kuin aina. Prinsessa vilkaisi leivoslautasta. Suklaaleivos, mansikkaleivos ja kermaleivos. Hänelle oli tuotu samat kolme leivosta joka päivä niin kauan kuin hän saattoi muistaa.
Prinsessa näykki mansikkaleivosta ja joi hiukan teetä. Mansikkaleivos maistui samalta kuin aina ennenkin, ja kun prinsessa tarkemmin ajatteli asiaa, hän ei oikeastaan edes pitänyt mansikkaleivoksesta. Ei hän sen puoleen pitänyt suklaaleivoksesta tai kermaleivoksestakaan, mutta suklaan tai kermavaahdon syöminen ei huvittanut häntä tänään.
"Miksi mikään ei huvita minua?", mietti prinsessa ja mutristi tyytymättömänä suutaan.
Prinsessa meni istumaan takaisin ikkunalaudalle ja katsoi alas ikkunasta. Ikkunan alla kasvoi suuri puu, joka peitti maan näkyvistä lehvästöllään. Prinsessa ei tiennyt, mitä puun alla oli, sillä hän ei ollut koskaan käynyt tässä osassa linnanpihaa. Sinne ei prinsessoilla ole mitään syytä mennä, oli kuningatar sanonut painokkaasti jo monta vuotta sitten, kun pikkuprinsessa olisi halunnut lähteä seikkailemaan.
Ulkoa kuului metsästystorven ääni, jota säesti koirien haukunta. Kuningas seurueineen oli palaamassa metsästysretkeltä. Prinsessa alkoi täyhyillä ääneen suuntaan nähdäkseen, mitä saalista kuningas oli saanut. Hän kurkotti ulos ikkunasta nähdäkseen paremmin ja kurkotti hiukan vielä niin kauas kuin pystyi, ja juuri kun hän sai metsästysseurueen näkyviinsä, hän menetti tasapainonsa.
Prinsessa putosi suoraan puun lehvästöön, kiepahteli alemmas oksa oksalta ja lopulta tömähti maahan keskelle karsinaa, jossa oli emakko porsaineen. Prinsessa oli niin yllättynyt kokemuksestaan, ettei huomannut kiljaista tai edes pyörtyä, vaikka prinsessojen epäilemättä olisi pitänyt toimia niin tällaisessa tilanteessa.
Porsaat olivat pelästyneet putoavaa prinsessaa ja kipittäneet turvaan emakon luokse. Kun prinsessa vain istui hiljaa paikallaan mutalätäkössä, hän ei enää vaikuttanut vaaralliselta, ja uteliain porsaista uskaltautui lähemmäs. Se tökkäsi kärsällään prinsessan jalkaa, ja prinsessa havahtui todellisuuteen. Prinsessa katsoi porsasta, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.
"Oi!", henkäisi prinsessa. "Miten mielenkiintoista!"
* * *
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Rantakasvin antamaan aiheeseen "Miksi mikään ei huvita?".
Prinsessa piteli toisessa kädessään värttinää, jonka hän oli ottanut esille tarkoituksenaan kehrätä kultalankaa kirjontatyötään varten. Sitten hän oli kuitenkin istahtanut ajatuksissaan ikkunalaudalle ja unohtanut värttinän. Häntä ei huvittanut kehrätä eikä häntä oikeastaan huvittanut tehdä kirjontatyötäkään. Mutta kaikkein vähiten häntä huvitti katsella kumpuilevaa maisemaa, jossa jokainen ruohonkorsi ja puunlehti oli täydellisesti omalla paikallaan.
Kuningattaren mukaan prinsessan piti osata kehrätä ja kirjoa. Muuten saattaisi käydä niin, että prinssi valkoisella ratsullaan jäisi tulematta tähän linnaan ja menisi sen sijaan kosimaan naapurimaan prinsessaa, joka oli maankuulu taidostaan kehrätä ohuen ohutta kultalankaa. Prinsessa huokasi syvään muistaessaan kuningattaren sanat, sillä ajatus prinssistä ikävystytti häntä. Hän ei ollut vielä tähän päivään mennessä tavannut prinssiä, jonka seurassa häntä olisi huvittanut viettää viittä minuuttia kauemmin.
Oveen koputettiin. Prinsessa huokaisi, sillä hän tiesi, että ovella oli palvelustyttö, joka toi hänelle teetä ja leivoksia kuten joka päivä tähän aikaan. Palvelustyttä astui sisään ja asetti teekannun ja kupin sekä leivoslautasen pienelle pöydälle millintarkasti samaan asentoon kuin aina. Prinsessa vilkaisi leivoslautasta. Suklaaleivos, mansikkaleivos ja kermaleivos. Hänelle oli tuotu samat kolme leivosta joka päivä niin kauan kuin hän saattoi muistaa.
Prinsessa näykki mansikkaleivosta ja joi hiukan teetä. Mansikkaleivos maistui samalta kuin aina ennenkin, ja kun prinsessa tarkemmin ajatteli asiaa, hän ei oikeastaan edes pitänyt mansikkaleivoksesta. Ei hän sen puoleen pitänyt suklaaleivoksesta tai kermaleivoksestakaan, mutta suklaan tai kermavaahdon syöminen ei huvittanut häntä tänään.
"Miksi mikään ei huvita minua?", mietti prinsessa ja mutristi tyytymättömänä suutaan.
Prinsessa meni istumaan takaisin ikkunalaudalle ja katsoi alas ikkunasta. Ikkunan alla kasvoi suuri puu, joka peitti maan näkyvistä lehvästöllään. Prinsessa ei tiennyt, mitä puun alla oli, sillä hän ei ollut koskaan käynyt tässä osassa linnanpihaa. Sinne ei prinsessoilla ole mitään syytä mennä, oli kuningatar sanonut painokkaasti jo monta vuotta sitten, kun pikkuprinsessa olisi halunnut lähteä seikkailemaan.
Ulkoa kuului metsästystorven ääni, jota säesti koirien haukunta. Kuningas seurueineen oli palaamassa metsästysretkeltä. Prinsessa alkoi täyhyillä ääneen suuntaan nähdäkseen, mitä saalista kuningas oli saanut. Hän kurkotti ulos ikkunasta nähdäkseen paremmin ja kurkotti hiukan vielä niin kauas kuin pystyi, ja juuri kun hän sai metsästysseurueen näkyviinsä, hän menetti tasapainonsa.
Prinsessa putosi suoraan puun lehvästöön, kiepahteli alemmas oksa oksalta ja lopulta tömähti maahan keskelle karsinaa, jossa oli emakko porsaineen. Prinsessa oli niin yllättynyt kokemuksestaan, ettei huomannut kiljaista tai edes pyörtyä, vaikka prinsessojen epäilemättä olisi pitänyt toimia niin tällaisessa tilanteessa.
Porsaat olivat pelästyneet putoavaa prinsessaa ja kipittäneet turvaan emakon luokse. Kun prinsessa vain istui hiljaa paikallaan mutalätäkössä, hän ei enää vaikuttanut vaaralliselta, ja uteliain porsaista uskaltautui lähemmäs. Se tökkäsi kärsällään prinsessan jalkaa, ja prinsessa havahtui todellisuuteen. Prinsessa katsoi porsasta, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.
"Oi!", henkäisi prinsessa. "Miten mielenkiintoista!"
* * *
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Rantakasvin antamaan aiheeseen "Miksi mikään ei huvita?".
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Uudet näkymät ja muuta turhanpäiväistä lätinää
Olin eilen pilateksessa ja tänään kyllä tuntuu siltä, että jotain on tehty. Olenhan minä joskus ennenkin kokeillut pilatesta, tosin aika monta vuotta sitten, joten ei se mikään yllätys ollut, että "kevyen" treenin tuloksena ovat kauttaaltaan kipeät lihakset. Ihan joka paikkaan ei tarkkaan ottaen satu, mutta sattuu outoihin paikkoihin. Aamulla jo pelästyin, että ei kai vaan ole mahatauti iskenyt, kun mahaan sattuu, ennen kuin älysin, että kyseessä on lihaskipu.
Enkö kuulostakin aivan ihmiseltä, joka ei ole koskaan liikkunut?
Kai se tästä sitten taas lähtee. Alkaa olla jo aikakin tehdä jotain muutaman kuukauden mitääntekemättömyyden jälkeen. Muuten tulee ennenaikainen noutaja. Tai niinhän ainakin uhkaillaan fyysisesti passiivisia.
Tänään kävin tekemässä vakiokävelylenkkini mutta päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. En tiedä, miksi minulla on tapana lähteä kotiovelta aina oikealle sen sijaan, että lähtisinkin vasemmalle kuten tänään. Rutiinin rikkominen silloin tällöin kuitenkin kannattaa. Nytkin panin merkille vaikka mitä sellaista, jota normaalisti en edes näe, kun katselen maisemia täysin vastakkaisesta suunnasta. Ihmisten pihoja lähinnä mutta jotain minulle uutta kuitenkin.
Muuten tuntuu siltä, että Projektin jälkeinen elämä lähtee liikkeelle kankeasti. Johan tässä on muutama viikko yritetty aktivoitua, mutta aika hitaasti se tuntuu onnistuvan. En ole blogistanissakaan jaksanut/viitsinyt/saanut aikaiseksi seikkailla saatikka että olisin oikein itse kirjoittanut jotain. Epämääräistä lätinää kerran viikossa, sitä on tarjolla.
Sen verran olen ajatuksen tasolla kuitenkin aktivoitunut, että ajattelin saattaa loppuun viime kesänä itselleni teidän lukijoiden avulla asettamani kirjoitushaasteen. Niitä vielä käsittelemättä olevia aiheita on edelleen muutama. Yksi aiheista on kyllä pyörinyt päässäni koko talven ja tarinan runko on aika pitkälle kehittynyt. Saapa nähdä sitten, millaisessa muodossa se päätyy blogiin asti.
Tällaista lätinää tällä kerralla. Seuraavalla kerralla, joka toivottavasti koittaa jo ennen kuin viikko on taas kulunut, toivottavasti jotain järkevämpää.
Enkö kuulostakin aivan ihmiseltä, joka ei ole koskaan liikkunut?
Kai se tästä sitten taas lähtee. Alkaa olla jo aikakin tehdä jotain muutaman kuukauden mitääntekemättömyyden jälkeen. Muuten tulee ennenaikainen noutaja. Tai niinhän ainakin uhkaillaan fyysisesti passiivisia.
Tänään kävin tekemässä vakiokävelylenkkini mutta päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. En tiedä, miksi minulla on tapana lähteä kotiovelta aina oikealle sen sijaan, että lähtisinkin vasemmalle kuten tänään. Rutiinin rikkominen silloin tällöin kuitenkin kannattaa. Nytkin panin merkille vaikka mitä sellaista, jota normaalisti en edes näe, kun katselen maisemia täysin vastakkaisesta suunnasta. Ihmisten pihoja lähinnä mutta jotain minulle uutta kuitenkin.
Muuten tuntuu siltä, että Projektin jälkeinen elämä lähtee liikkeelle kankeasti. Johan tässä on muutama viikko yritetty aktivoitua, mutta aika hitaasti se tuntuu onnistuvan. En ole blogistanissakaan jaksanut/viitsinyt/saanut aikaiseksi seikkailla saatikka että olisin oikein itse kirjoittanut jotain. Epämääräistä lätinää kerran viikossa, sitä on tarjolla.
Sen verran olen ajatuksen tasolla kuitenkin aktivoitunut, että ajattelin saattaa loppuun viime kesänä itselleni teidän lukijoiden avulla asettamani kirjoitushaasteen. Niitä vielä käsittelemättä olevia aiheita on edelleen muutama. Yksi aiheista on kyllä pyörinyt päässäni koko talven ja tarinan runko on aika pitkälle kehittynyt. Saapa nähdä sitten, millaisessa muodossa se päätyy blogiin asti.
Tällaista lätinää tällä kerralla. Seuraavalla kerralla, joka toivottavasti koittaa jo ennen kuin viikko on taas kulunut, toivottavasti jotain järkevämpää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
