Mitäs mieltä olette?

Kuunneltiin ja ihmeteltiin (minä ainakin) esiteinin juttuja taas vaihteeksi. Pojalla oli mitä ilmeisimmin mieltä painavia asioita, joista on hyvä jutella isän kanssa nähtävästi siksi, että isällä on usein vähän erilaiset näkemykset asioista kuin äidillä.

No, ensinnäkin tuli jotenkin puheeksi, että esiteinin äiti oli taannoin toivonut ja saanut pesismailan synttärilahjaksi. Mieheni exä EI pelaa pesistä eikä kuulemma ole siitä nytkään innostunut. Mutta sille mailalle oli kuitenkin tarvetta. Esiteinin mukaan äitinsä säilyttää pesismailaa sängyn vieressä käden ulottuvilla siltä varalta, että joku murtautuu taloon keskellä yötä. Listätiedoksi teille lukijoille, että talossa on myös aikuinen mies, joka oletettavasti nukkuu samassa sängyssä talon rouvan kanssa, joten mistään yksinäisestä ja sen takia pelokkaasta naisparasta ei ole kyse. Talo taas sijaitsee mukavalla ja rauhallisella alueella, jossa naapurit ovat lähellä.

Tässä vaiheessa juttua minä jo aukaisin suuni kommentoidakseni jotakin, mutta tunsin sitten mieheni kyynärpään kylkiluideni välissä ja tulkitsin sen painokkaaksi kehotukseksi olla sanomatta mitään. Kysyin sitten myöhemmin mieheltä, että mahtaako juttu pitää paikkansa, vai jutteleeko esiteini omiaan. Tällä lapsukaisella on kyllä huumorintajua... Mies oli vakuuttunut siitä, että asia on niin kuin esiteini sanoo. Jos kyseessä olisi vitsi, se olisi kyllä käynyt ilmi, koska pokan pitäminen ei ole esiteinin vahvoja puolia silloin, kun vitsejä kerrotaan.

Toinen asia, joka ilmeisesti vaivaa esiteiniä äidin pesismailaa enemmän, on se, että äiti ei päästä häntä yksin kauppaan. Äiti pelkää, että joku sieppaa esiteinin. Kyseessä on ikäisekseen fiksu kuudesluokkalainen, kauppaan on puolitoista kilometriä pyörätietä pitkin ja asuinpaikka on rauhallinen pikkukaupunki, jonka rikostilastoissa ei lapsenkaappauksia tai katoamisia esiinny.

Olen tietenkin aikaisemmin kuullut miehen juttuja exästään, ja pitänyt niitä ainakin osittain liioiteltuina, mutta kun esiteini aivan vakavissaan kertoo tällaisia asioita äidistään, en tiedä mitä minun pitäisi ko. ihmisestä ajatella. Eikö tämä nyt kuulosta vähän liioitellulta varovaisuudelta? Tai suorastaan lievältä vainoharhaisuudelta?

* * * * *
Kuinka saisin rikki kookospähkinän? Itse asiassa se oli aika helppoa, kun googlasin ohjeet netistä, enkä alkanut miehen ja esiteinin ehdotuksista huolimatta heitellä pähkinää seinään tai talon katolta asfaltille tms. Nyt pitäisi vielä keksiä, minkälaisiin kokkauksiin kookospähkinää voisi käyttää. Onko kenelläkään ideoita? Se valkoinen kerros pähkinän sisällä näyttää kyllä maistuvan minulle sellaisenaankin, mutta kun arvelen siinä mahdollisesti olevan aika paljon rasvaa, niin sen voisi kyllä kuluttaa jollakin muullakin tavalla kuin suoraan kitaansa heittämällä.

Kännykän kuolema

Kännykkä tekee kuolemaa. Viimeisen kuukauden aikana se on alkanut ylikuumentua aivan omia aikojaan - ei akun kohdalta vaan sieltä toisesta päästä. Valistunut arvaukseni on, että.... tai no joo, antaa olla arvailematta. Vika mikä vika. Tänään ilmeni uusi oire, kun 25% lataus tyhjeni runsaassa tunnissa kännykän lepäillessä kaikessa rauhassa pöydällä. Edes nettiyhteys ei ollut päällä.

Mielestäni olen käyttänyt kännykkää aivan "normaalisti". Mitä nyt viime talvena tipautin sen betonilattialle niin, että kulmaan tuli lommo. Mutta ei se silloin mitään nikotellut, joten olen antanut itselleni synninpäästön siitä tapauksesta. Kännykän kuolema ei ole minun suoranaista aikaansaannostani. Paitsi jos siihen on vaikuttanut ylenmääräinen surffailu.

On se kumma, kun mikään laite ei nykyään kestä käyttöä. Kun takuuaika menee umpeen, härväke sanoo poks. Tosin tällä kertaa ei ole edes takuuaika ummessa, sillä luurilla on ikää vähän vaille vuosi. Eli tämä laite otti ja hajosi jo ennen takuuajan loppumista. Sinänsä tietenkin hyvä, että sen voi vielä myyjän syynättäväksi. Sen teen huomenna. Tänään otin talteen kuvat ja muun arvokkaan.

Mutta jos oikein ajatellaan, niin ennen kaikki laitteet kestivät käytössä vuosia kauemmin kuin vastaavat laitteet nykyään. Meilläkin oli kotona lapsuudessani yksi ja sama pesukone ainakin viisitoista vuotta ja hyvin toimi kunnes sitten kunnioitettavassa iässä sanoi sopimuksen irti. Sen jälkeen vanhempani ovat tainneet vaihtaa pesijää hiukan tiiviimpään tahtiin.

Tai sitten ensimmäinen kännykkäni, joskus viime vuosituhannen lopulla. Se kesti käytössä useamman vuoden, vaikka armeija-aikana muutaman kerran avasin sen puhdistaakseni pois sisälle kertyneet risut ja männynkävyt. Kaikki sen seuraajat sen sijaan ovat lakanneet toimimasta (kunnolla) viimeistään kahden vuoden käytön jälkeen. Ja sitten nämä nykyiset älyhienot älypuhelimet. Nehän eivät kestä juuri mitään.

Mikä nykylaitteissa on vikana? Ovatko ne liian hienoja eivätkä kestä käyttöä, vai tehdäänkö ne tarkoituksella lyhytikäisiksi? Onhan se tietenkin kannattavaa kännykkä- tai kodinkonevalmistajalle, että ihmisten on pakko ostaa uusia laitteita määräajoin.

Sisäinen insinöörini halajaa päästä katsomaan, mitä rikkimennyt laite on syönyt. Kännykän avaaminen ei kuitenkaan tee hullua hurskaammaksi. Siellä on ihan liian pieniä osia, joita ei voi alkaa tökkiä sormella. Toista se oli noin vuonna 1993, kun sähkövatkaimeni meni epäkuntoon. Avasin sen, korjasin vian ja tungin koko tsydeemin takaisin kuoreensa. Sama sähkövatkain on minulla edelleen käytössä ja toimii moitteetta. Hiukan se on alkanut olla äänekäs, mutta se vika hoitunee laakerien voitelulla.

Oi aikoja, oi laitteita!

Ryhdyn erakoksi, ainakin harkitsen

Taas on alkanut tuntua siltä, ettei mihinkään riitä aikaa ja varsinkaan energiaa. Kaikki aika menee töissä istumiseen tai kaikenmaailman velvollisuuksien hoitamiseen. En ehdi ja sitten kun aikaa olisi en jaksa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisin tehdä.

Niillä asioilla, jotka jäävät tekemättä, on yksi yhteinen nimittäjä. Ne ovat minun omia juttujani, jotka eivät hyödytä työnantajaa, miestä ja muita ihmisiä, jotka katsovat asialliseksi vaatia osansa minun ajastani. Esimerkiksi blogi jää hunningolle, ja sitten, kun tänne ehdin, saan aikaiseksi vain valitusta enkä sitä, mitä oikeasti haluaisin kirjoittaa eli fiktiota. Niin, tässä lienee paikallaan todeta, etten ole unohtanut pyytämiäni ja saamiani kirjoitushaasteita. Palaan niihin kyllä sopivan hetken koittaessa.

Miten päästä pois kaikkien vaatimusten ulottuvilta ja saada aikani omaan hallintaani? Onko ainoa mahdollisuus paeta järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja ryhtyä erakoksi? Muuttaa korpeen, jossa edes naapurit eivät häiritse, ja ryhtyä elämään luontaistaloudessa? Nettiyhteyden voisin kuitenkin ottaa sinnekin. Aivan täydellinen eristäytyminen ei ole vaatimus, vain sellainen, jossa pystyn itse kontrolloimaan, kenen kanssa ja miten kommunikoin.

* * * *
Päivän ruokainnovaatio sisältää pussimuusipussillisen, ruisjauhopussin jämät, vajaan pestopurkillisen, joka uhkaa mennä vanhaksi, ruokaöljypullon pohjat sekä juuston, jota kukaan ei näytä syövän - eli kaappien raivaus jatkuu teemalla 'älä osta mitään' (paitsi vihanneksia ja hedelmiä). Pussimuusijauhosta ja ruisjauhoista syntyi piiraspohja, nesteeksi öljytilkka ja vettä sen verran, että taikinasta tuli sopivan vahvuista. Painellaan vuoan pohjalle, päälle pestoa sekä muutama tomaatti pilkottaa ja valkosipulilla maustettuna, päällimmäiseksi juusto. Paistetaan uunissa.

En ymmärrä, miksi kaapista löytyi pussimuusia. Minä en ikinä laita sitä, koska se maistuu pahalta. Lienee miehen ostoksia.

Jotain mätää Tanskanmaalla, epäilee Kätevä Emäntä

Marttakärpäsen purema on levinnyt tännekin, ja Kätevä Emäntä jatkaa keittiön kaappien raivausta. Eilen kaivelin pakastinta ja tein löytöjä. Jauhelihaa. Aika paljon. Lienee ollut tarjousjauheliha kyseessä, kun sitä on pitänyt kantaa kotiin jopa useampaan otteeseen, vaikka ennestäänkin on ollut vastaavaa tuotetta pakastimessa.

No, otin sitten pari kiloa jauhelihaa sulamaan, ja tänään töistä tullessa ryhdyin kokkailemaan. Jauhelihastahan voi tehdä vaikka mitä, mutta päätin ottaa suurtalouslinjan ja tehdä kahta eri ruokaa. Ensin isohko vuoallinen lasagnea. Sitten pellillinen lihapullia. Lasagnea oli tarjolla tänään ja saattaapa olla huomennakin, mutta loput ajattelin pakastaa annosrasioissa. Lihapullat menevät suoraan pakastimeen. Valmista ruokaa on nälän yllättäessä yksinkertaisempaa napata sulamaan kuin jäistä jauhelihakönttiä.

Viime viikolla kokkailin punajuuriohrattoa ohrasuurimopussin lopuista. Kyllä niihin kaappeihin vähitellen tulee tyhjää tilaa, mutta aika paljon saa vielä keksiä ruokia, joihin kuluttaa erityisesti kuiva-aineita ja pakasteita.

Töissä on taas vaihteeksi sellainen tunnelma, että jotain mätää Tanskanmaalla kuvaa hyvinkin tilannetta. Nyt ei vaan ihan tarkkaan tiedetä, että millaista se mätä on, mutta sen olemassaolo vaikuttaa selvältä.

Pikkupomo eli lähin esimies palasi lomalta eilen eikä vaikuta ollenkaan rentoutuneelta. Tänä aamuna töihin tullessa havaitsin pari kollegaa ulkona, talon nurkan takana ilmiselvästi salaisuuksia vaihtamassa. Koska olen parantumattoman utelias ihminen, menin kysymään, millaisista salaisuuksista puhutaan. No pikkupomostahan siellä juteltiin. Ei mikään yllätys, koska minäkin olin havaitsevinani jonkinlaisia negatiivisia värähtelyjä, kun pomo ei vastannut tervehdykseen ja käyttäytyi muutenkin kuin olisin ollut ilmaa. Toiset sen sijaan olivat saaneet kontaktin. Ja haukut aivan olemattomista asioista.

Kahden päivän tarkkailun jälkeen vaihdoimme kollegoiden kanssa taas pari ajatusta, sillä vaikka pikkupomolla on omat oikkunsa, tällainen jatkuva qb-tyyppinen käytös ei ole kuitenkaan hänelle ominaista. Ainakaan tähän asti se ei ole ollut. Jonkinlainen henkilökohtainen ongelma lienee kyseessä, ja sen aiheuttamaa stressiä pikkupomo nähtävästi katsoo sopivaksi purkaa alaisiinsa. Pianhan tässä alkavat stressaantumaan muutkin.

Ko ei jaksas eikä eres viittis saatikka et huvittais

Kyl se o kumma juttu taas, ko must tuntuu, ettei aika ja enerkia ol ennää meinannu riittää mihinkää sen jälkee, ko tyät taas alko. Tarttis tehr sitä ja tarttis tehr tätä... Tääl plokistaniski mää käy vaa yhtäkkii kattomas, et joo, kyl o ihmiset taas kirjotellu, mut millai mää kerkeisi lukkee. En millää. Muka.

Kai se oikeesti o siit kiinni, millai aikansa käyttää. Mut toisaalt se minu isompi projekti on kyl ny siin vaihees, et se tarttis oikeesti saar valmiiks. Aikaa o loppuvuasi, eikä se loppuje lopuks ol nii kamalasti, et täs ny kerkeis miättimää, et mitä mää ny tekisi. Tarttis vaa tehr. Sit joskus ko mää mahrollisesti saa se projekti valmiiks, ni mää voi kertoo siit vähä enemmä, mut en nyt. Tullee vaa enemmä paineit ittel.

Mää täsä viikol jopa läheti yhre tyähakemukse pitkäst aikaa. Saa nähr millai käy. Mää voi kyl kuvitel, et hakijoit o vaik kui paljo. Siit saa sit tyänantaja valkat miäleisensä. Kyl mää ainaki omast miälestäni olisi iha täyrellinen siihe hommaa, mut sitä en sit tiär, mitä siäl toises pääs ajatellaa.

Mää rupesi täl viikol miättimää, et minu nykyses tyäpaikas töis olemine tuntuu suarastaa epäeettiselt. Ei tähä mittää laittomuuksii liity, mut ko mää kattele sitä, et millai asioit hoiretaa ja millai asiakkaitte ja yhteistyäkumppanie annetaa kärsii nyrkkipaja virheist, ni ei se kyl iha oikei ol. Minul o iha semmone tunne, niinko joku tarkistais lakikirjast, et saako tällai tehr tai onko joku asia kiälletty, ja jos jottai ei ol suaranaisesti kiälletty, ni sit antaa men vaa. Me yks päivä juteltii tyäkavereire kans piänes piiris näist asioista, ja joku siin totes, ettei yhtää ihmettel, jos nyrkkipaja mennee konkurssiin. Iha yhtäkkii. Ulospäi kerrotaa jottai iha muut ko milt sisältpäi kattelle näyttää. Minul ei ol koskaa aikasemmi missää tyäpaikas ollu tämmäst olloo.

Sit mää ole kans miättiny, et olisko se nii paha juttu, jos täst ny sattus tyäpaikka menemää alt. Ei mul ny mittää erityist hinkuu ol tyättömäks ruvet, mut sit ei tarttis men ton nyrkkipajal. SE olis iha positiivist. Mut sit toisaalt tyättömyyskorvauksel elämine ei innost, vaik se ansiosironnaist oliski. Mää luule, et siin tapaukses mää koittaisi tyällistää itteni jollai taval. Vaik ei sekkää välttämät nii yksinkertast ol nykyää.

Pinkka ja muuta pilkunviilausta

Kiki kyseli edellisen postauksen kommenteissa, josko hänen jälkikasvunsa mahdollisesti saa oppia kauniiden pinkkojen tekoa, kun muutaman muutaman vuoden kuluttua siirtyy Puolustusvoimien hellään huomaan. Vastaus on kyllä. Tällaisia taitoja siellä todellakin oppii ja vieläpä heti kättelyssä. Jos jokin tuntuu vaikealta, asiaa harjoitellaan, kunnes se onnistuu.

Tässä lyhyt selonteko Kikille ja muillekin kiinnostuneille siitä, mitä kaikkea varusmiespalveluksessa on muun muassa mahdollista oppia varsinaisen sotimisen lisäksi. HUOM! Toimenpiteiden yksityiskohdissa on varuskuntakohtaisia eroja.

Vuoteen petaaminen. Punkkaa eli vuodetta ei todellakaan todellakaan jätetä petaamatta päiväksi. Ensin tyyny ja peitto asetellaan siististi patjalle, sitten niiden päälle viritetään sinivalkoruudullinen päiväpeitto. Päiväpeitto vedetään kireälle ja sen reunat tungetaan siististi patjan alle. Ruutujen tulee olla samassa linjassa patjan sivujen kanssa. Toisen henkilön pedatulle punkalle ei ole syytä istahtaa ilman lupaa.

Pinkka päiväpeitosta. Yöksi päiväpeitto taitellaan jakkaran päälle, eli siitä tehdään pinkka. Pinkka tehdään hyvin tarkkojen ohjeiden mukaan, sen tulee olla täydellinen neliö, joka on täsmälleen jakkaran kokoinen, ja ruutujen tulee ehdottomasti olla suorassa. Tämä on todellinen taitolaji, jossa jyvät karsitaan akanoista. Pinkan teon tulee onnistua yhdessä minuutissa, joka alussa tuntuu todella lyhyeltä ajalta.

Kaapin pitäminen järjestyksessä. Jokaisella varusmiehellä on henkilökohtainen kaappi vaatteita ja muita varusteita varten. Kaapin sisällön järjestys on tarkkaan määritelty ja kaikkien saman tuvan kaappien tulee näyttää identtisiltä. Osa vaatteista (kaikki housu-takki-yhdistelmäpuvut, kauluspaita yms.) ripustetaan henkareihin. Ne vaatteet, jotka sijoitetaan hyllylle (t-paidat, alushousut, poolopaidat, villapaidat) laskostetaan ja asetetaan siisteihin pinkkoihin niin, että laskostetun vaatteen/pinkan leveys on täsmälleen sama kuin hyllyn leveys. Minun varusmiesaikanani Sotilaan käsikirjaa saattoi vaatteita tehdessä käyttää mittatikkuna, sillä silloisen painoksen pitkä sivu oli täsmälleen saman pituinen kuin hyllyn leveys. Aikaa myöten opin laskostamaan vaatteet oikeiden mittojen mukaan myös silmämääräisesti.

Kenkien kiillotus. Varusmies saa käyttöönsä kahdet varsikengät, joista pitää huolehtia niin, että ne pysyvät hyväkuntoisina. Koska varsikengillä liikutaan maastossa, on olennaista, että ne plankataan huolellisesti SA INT -kenkävoiteella. Voide sisältää runsaasti rasvaa, joka tekee kengistä vedenpitävät. Kenkien tulee myös kiiltää plankkaamisen jälkeen. Kengät tulee muutenkin puhdistaa aina käytön jälkeen ja plankkaamisen tulee tapahtua oma-aloitteisesti. Lomille lähtiessä jalassa olevien varsikenkien siisteys tarkastetaan ennen lomille lähtöä. Kenkiä plankataan varsin usein, ja jokainen varusmies saa käyttöönsä oman kenkäharjan sekä kenkävoidetuubin. Voiteen loppuessa lisää saa varusvarastolta.

Yleinen omista tavaroista huolehtiminen. Varusmiehen tulee omatoimisesti huolehtia siitä, että kaikki hänen varusteensa ovat kunnossa. Likaantuneet varusteet puhdistetaan ja rikki menneet vaihdetaan ehjiin. Myös vaatteiden tulee olla puhtaat, ja varusmies huolehtii itse likaisten vaatteiden vaihdosta puhtaisiin varusvarastolla. Vaatteita tai muita varusteita ei saa kadottaa tai ehdoin tahdoin rikkoa. Ne ovat Puolustusvoimien omaisuutta. Kadonneesta tai tuottamuksellisesti tai huolimattomuuden vuoksi rikkoutuneesta varusesineestä joutuu maksamaan korvauksen. Mikäli kyseessä on ns. sotatarvike (useimmiten sarjanumeroitu esine), sen kadottamisesta tai rikkomisesta seuraa esitutkinta, jonka tuloksena voi olla muunkinlainen rangaistus kuin rahassa maksettava korvaus.

Siivoaminen. Tupa siivotaan päivittäin sekä lounaan että päivällisen jälkeen. Tämä on askare, johon kaikkien tuvan asukkaiden tulee osallistua. Tuvalla saattaa olla siivousvastuullaan myös esim. pätkä perusyksikön käytävää tai saniteettitila. Tuvan siivouksessa lattia pyyhitään kostealla mopilla, roskakori tyhjennetään ja pölyt pyyhitään. Tarkistetaan myös, että punkat ovat siistit. Tuvan esimies tai vastaava henkilö tarkastaa siivouksen ja joko hyväksyy tai hylkää sen. Hylkäämisen sattuessa tupa siivotaan paremmin ennen uutta tarkastusta. 

Naapurit syynissä

Meillä on tässä rivitalossa kolme naapuria, joiden tapoja ja tavattomuutta olemme päässeet seuraamaan. Se on kumma, miten joistakin naapureista muodostuu suosikkeja ja toisten tekemiset lähinnä ärsyttävät tai vähintään ihmetyttävät.

Suosikkinaapurit asuvat meistä kauimmaisina, mutta se ei ole syy siihen, että he ovat suosikkeja. Tämä lapseton, noin viisikymppinen pariskunta ovat ensinnäkin molemmat niin mukavia ihmisiä, että nämä ikkunasta nähdessään ei tule sellainen olo, että enpä menekään ulos nyt vaan vähän myöhemmin. Päin vastoin. Rouva on ollut meillä kissanvahtina, ja täytyy sanoa, että hän on naapureista ainoa, jolle tämän tehtävän sekä asunnon avaimen suostun antamaan. Mies taas on äärettömän avulias, tarjoaa apua tai neuvoja, jos vaikuttaa siltä, että niille voisi olla käyttöä, ja osaa lisäksi tehdä sen tungettelematta. Miehellä tuntuu myös olevan loppumaton varasto erilaisia työkalua, joita saa lainaksi, kun vain osaa pyytää.

Inhokkinaapurit valitettavasti asuvat heti seinän takana. Seinän takana asuminen ei sinänsä aiheuta ongelmia, melu tms. ei ole mitenkään normaalisti poikkeavaa. Sen sijaan tämä perhe, vanhemmat, kaksi pikkulasta ja rouvan murkkuikäinen, näyttää olevan aika huoletonta tai jopa huolimatonta porukkaa. Lasten leluja ja kaikenlaista muutakin tavaraa makaa jatkuvasti yleisellä kulkuväylällä, talvella nämä eivät ikinä (no ok, kahdesti kolmen talven aikana) luo lunta ovensa edestä, eivät edes porraskiveltä, kalliin näköiset maastopyörät viettävät talven lumihangessa, uutuuttaa kiiltävään autoon näyttää ilmestyvän jatkuvasti lisää pikkulommoja ja naarmuja. Tarvitseeko jatkaa listaa vai joko muodostitte käsityksen?

Sitten ne kolmannet, ilmeisesti vastikään eronnut nainen ja kolme teini-ikäistä tytärtä, joista vanhin näyttää juuri saaneen ajokortin. Käytän sanoja "ilmeisesti" ja "näyttää", koska tämä perhe ei juurikaan seurustele naapurien kanssa. Tätä porukkaa voisi kuvata uusavuttomaksi. Talvella perheen auto oli useamman viikon käyttämättä, koska se oli ilmeisesti jäätynyt kiinni maahan, autossa oli talvirenkaat (kitka) pitkälle kesään ja siitä näytti muutenkin vähitellen suurinpiirtein putoilevan pikkuosia matkan varrelle. Oven pieleen ostetaan kukkia ruukkuun, mutta niitä ei kastella ja sitten ammoin pystyyn kuivunut kukkapuska seisoo siinä iän kaiken. Nämäkään naapurit eivät luo lunta, ja epäilen syyksi lumilapion puutetta. Tämä perhe on muuten vuokralla asunnossa, jonka omistaja on ulkomailla. Jos minä vuokraisin asuntoni, toivoisin saavani vähän säntillisemmän vuokralaisen, sillä touhua vain ulkosalla katselleena tulee mieleen, että missäköhän kunnossa asunto on sisäpuolelta.

Nyt ei saa ymmärtää väärin, ettenkö viihtyisi rivitalossa. Ehdottomasti mieluummin asun tässä kuin jossain kerrostalossa, jossa naapureita ei välttämättä näe ikinä. Eivätkä nämä ei-suosikkinaapuritkaan meidän elämäämme yleensä merkittävästi häiritse. Mutta joskus usein tulee mieleen ihmisten touhuja katsellessa, miten erilaisella mentaliteetilla itse kukin tallustaa eteenpäin.

Kissa-asiaa

Meidän kollikissa on pitkään tunnettu lempinimellä Kahdeksan Kilon Kissa. Oikeasti elopainoa kissalle oli päässyt kertymään jo vähän ylikin, sillä loppukeväällä vuosihuollossa eläinlääkärin vaaka näytti 8,5 kg, jossa tälle kissalle on pari kiloa liikaa. Kyllä sen huomasi - on huomannut jo hyvin pitkään - kissankuljetuslaatikkoa kantaessa raahatessa, että kissalla on julmetun paljon massaa. Tämä kissa tykkää syömisestä eikä ole koskaan, edes pentuna, ollut turhan nirso sen suhteen, mitä suostuu syömään. Oikeastaan ihan kaikki menee, mitä kissankuppiin laitetaan.

Mainitulla käynnillä eläinlääkäri suositteli uutta dieettiruokaa, joka vaikuttaa aineenvaihduntaan. Minähän tietenkin tartuin ehdotukseen innolla, sillä mieluiten haluan kissan välttävän sairaudet, joille reipas ylipaino altistaa. Ne ovat muuten aivan samoja, joista ylipainoiset ihmisetkin usein kärsivät. Ja päivittäinen lääkkeen, esim. insuliinin, antaminen kissalle ei houkuttele. Kissa on toki ollut laihiksella ennenkin, jopa pariin, kolmeen otteeseen, mutta dieetin ainoa seuraus on ollut lisääntynyt aktiivisuus ruuan omatoimisessa hankkimisessa. Ei hiirestys, vaan kissanruokapussin raastaminen esille kaapista, reiän nakertaminen pussiin sekä holtiton syöpöttely. Vaikka kissanruuat pakkaisi kahteen ilmatiiviiseen pussiin ja sijoittaisi uuteen paikkaan, tämä kissa kyllä haistaa, missä ne ovat.

Kissa on nyt syönyt dieettiruokaa kaksi kuukautta vaikuttamatta erityisen nälkäiseltä, toisin kuin aiemmin, ja eilen oli totuuden paikka, kun käytiin punnituksessa. Kahdessa kuukaudessa oli hävinnyt 700 grammaa! Jihuu! Tämä ruoka toimii! Suosittelen.

 

Koska kyseessä on uutuustuote, olemme mukana eläinlääkärin omassa "testiryhmässä". Kissa käy säännöllisesti punnituksissa ja minä kerron havaintojani siitä, miten kissa voi. Palkinnoksi koekaniinina olemisesta kissa sai mukaan labyrinttikulhon, joka aktivoi ja ehkäisee liian nopeaa syömistä. Kotiin tultuamme laitoin muutaman raksun kulhoon ja annoin kissalle. Kissan reaktio sen jälkeen, kun se oli todennut, että kuono ei mahdu seinämien väliin imuroimaan raksuja, oli lähinnä laatua mitvit??. Kyllä niitä sitten tassulla sieltä muutama saatiin pyydystettyä, mutta sitten meni hermot, ja kissa marssi pois ruokakupilta. Jatkamme harjoituksia, mutten taida kuitenkaan kaikkea ruokaa tarjota tästä kupista. Rajansa se on kissankin kärsivällisyydellä.

Ihan asiasta kolmanteen... Havaitsin, että pihan perällä, pensaiden takana kasvaa vadelmaa ja siellähän punottaa nyt oikeinkin hyvin. Kyseessä vain sattuu olemaan hoitamaton joutomaa, joten jos vadelmia himoitsee, pitänee ottaa viidakkoveitsi varusteeksi, jotta pääsee edes lähelle,